4.2.07

Ikäihmisille turvallinen vanhuus

Näiden Eduskuntavaalien kipeä kysymys näyttää olevan eläkeläisten asema suloisessa Suomessamme. Olemmeko osanneet, tahtoneet, edes yrittäneet tehdä jotakin vanhenevan väestömme onnellisuuden eteen?
Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista lupausta tulee taas vaalien alla kaikille eläkeläisille tasapuolisesti. Olisikohan nyt aika jo uskoa, että nykyiset vallan pitäjät eivät todellakaan tule tekemään parannuksia eläkeläisten asioihin. Perussuomalaisten ryhmä on tehnyt lukuisia esityksiä ja parannusehdotuksia Eduskunnassa mm. pienten eläkkeiden korottamista edes 20,00 eurolla kuukaudessa, eläkkeiden pohja-osan leikkauksien korjaamista entiselleen. Indeksitarkistuksien kohdentamista myös eläkkeisiin samalla indeksillä kuin palkkoihinkin. Eläkkeiden ostovoima on todellakin kymmenen vuoden takaisella tasolla. Olemme vaatineet korvamerkittyä rahaa vanhusten sosiaalietuuksien parantamiseen, kotihoitoon. Valtiovallan on hoidettava valtion budjetista kunnille riittävät korvamerkityt rahat vanhuksien kotihoidon ja tarvittavan laitoshoidon ja siellä riittävän henkilökunnan takaamiseksi.

Ikäihminen tarvitsee niin kuin me kaikki, sosiaalisia kontakteja, yksinäisyys, köyhyyden lisäksi on ongelmista pahimpia. Turvattomuus, miten sitten kun kuntoni heikkenee vielä tästä. Kuka ulkoiluttaa, kuka lukee kirjaa, näkö on heikko, kuka antaa ruoan, riittävätkö rahat? Vanhenevan ihmisen ongelmavyyhti on laaja. Kuka hoivaa ja antaa lääkkeet? Nämä kysymykset mm. mietityttävät päivittäin ikäihmisiä.

Pienellä eläkkeellä joka on 300- 500, € kuukaudessa kukaan ei tule toimeen, tämä täytyy tietää nykyisten kansanedustajienkin. Eläkeläisten joukko joka joutuu tällaisilla rahoilla tulemaan toimeen on suuri, heitä on 85 000 henkilöä. Kaikesta on puutetta koko ajan, lääkkeisiin saattaa mennä jo neljäsosa vähäisistä tuloista. Tuloerojen kasvava kuilu on muuttunut kanjoniksi. Luin juuri lehdestä kuinka Lappeenrannan kaupungin johtajan palkkaa nostettiin kaikessa hiljaisuudessa noin 1000 € kuukaudessa, ollen nyt 10200,00 € kuukaudessa, siis mummonmarkoissa yli 60 000 markkaa kuussa? Ihmettelen voidaanko tällaisia kohtuuttomia päätöksiä tehdä aivan selvin päin.

Kun rahaa tarvitaan esim.eläkeläisten ansioiden nostamiseen, ei rahaa tunnut olevan missään.
Rahaakin tärkeämpää on vanhenevalle ihmiselle hyvä, inhimillinen hoito ja huolenpito siinä vaiheessa kun omat voimat ovat lopussa. Päättäjien kunniatehtävä on taata että jokaisesta meistä huolehditaan kun se aika on.
Asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen, ihminen on tärkein ja se että hänen tarpeistaan huolehditaan loppuun saakka, kunnioitetaan vanhoja elämän työnsä tehneitä ihmisiä. Annetaan heille rikas, turvallinen, onnellinen ihmisläheinen kiireetön vanhuus.

No comments: